top of page

Kirjat & muut tuotteet

Pakon edessä – tarinoita toivottomuudesta ja toivosta

"On pakko muuttua, kun aikaisemmin oppimani elämän säännöt eivät toimi. On suostuttava tilanteeseen, jossa nyt olen. Mieluummin teen sovinnon elämäni ja itseni kanssa kuin taistelen itseäni vastaan.”

Elämän kriisit ovat tuskallisia ja pakottavat ihmisen muuttumaan. Usein muutos on välttämätöntä, jollei halua jäädä toivottomuuden vangiksi.

Pakon edessä on kirja toipumismatkalla olevista ihmisistä. Siinä neljätoista elämässään umpikujaan ajautunutta kertoo kaunistelematta kivuistaan ja toipumisestaan. 

Rosoiset tositarinat tuovat ennen kaikkea toivoa osoittamalla, että asioiden käsittely ja anteeksiantaminen avaavat mielen lujimpiakin solmuja.

 

Hinta 28e postikuluineen

Pakon edessä kirja päivi niemi

Psykologinen painonhallinta prosessi® - Valitse itsellesi hyvää

Psykologinen painonhallinta prosessi® on täysin uudenlainen laihduttamisen, painonhallinnan ja hyvän elämän konsepti. Hyvän valitseminen, itsestä kokonaisvaltaisesti välittäminen ja huolehtiminen tekee kevyiden ja terveellisten asioiden valitsemisesta helpompaa kuin kieltoihin perustuvat kuurit.

 

Painonhallinnan hankaluuksia tarkastellaan myös pintaa syvemmältä; ajattelutasolla syntyneiden vääristymien ja tunnetason ongelmien kohtaaminen on tärkeä osa onnistumista. Itsetunto vahvistuu, saat uusia keinoja tunne-elämän avuksi ja opit uusia ajattelumalleja.

 

Kirja koostuu kolmesta erillisestä mutta toisiaan tukevasta osasta.

 

Psykologinen Painonhallinta Prosessi® kirjan ensimmäinen osuus on ajattelunaiheeksi ja oivallettavaksi tarkoitettua asiaa siitä, mitä psykologinen painonhallinta on. Se pitää sisällään tutkittua ja rohkaisevaa tietoa painonhallinnan ja elämän tapojen muuttamisen avuksi, sekä tehtäviä, joiden avulla mieltä, eli tunteita ja ajattelua, pyritään muuttamaan toivottuun suuntaan.

 

Kirjan keskimmäinen osa pitää sisällään 26 viikkoaukeamaa, joiden täyttämisen voit aloittaa koska vain, eli ne eivät ole riippuvaisia vuosiallakasta. Helppokäyttöisten ja motivaatiota ylläpitävien viikkotehtävien avulla voit seurata edistymistäsi puolen vuoden ajan ja aina siitä eteenpäin!

 

Kirjan viimeinen kolmannes pitää sisällään herkullisia reseptejä, joista kaikki ovat valmistettu ilman valkoista sokeria ja vehnää. Näiden ihastuttavien kuvien kanssa julkaistavien reseptien on tarkoitus rohkaista valitsemaan hyviä, kevyitä, terveellisempiä ja helppoja herkkuja painonhallinnan tueksi.

Hinta 38e
postikuluineen

psykologinen painonhallinta prosessi kirja_päivi niemi

Päivi Niemi: Rajansa kaikella

Kun tarpeet ja elämäntilanteet muuttuvat, tarvitsemme koko elämän ajan reaaliaikaista tietoa siitä, mikä sopii meille ja kuinka paljon on sopiva määrä. Omia rajoja on tarkistettava. Se vaatii pysähtymistä ja ajatustyötä.

Hauraat ja epäselvät rajat aiheuttavat uupumusta ja väärinkäsityksiä. Elämänhallinta saatetaan menettää. Rajojen asettaminen ja ylläpitäminen edellyttää aluksi vanhempien ja kasvuympäristön apua, myöhemmin niiden tulisi olla sisäsyntyisiä. Ihomme toimii konkreettisena ääriviivana, joka erottaa meidät toisista. Sisäiset rajamme eivät ole näkyvissä, joten niiden määritteleminen on hankalaa. Kun kuuntelemme itseämme ja toimimme sen pohjalta, tasapaino on mahdollista saavuttaa. 

Hinta 42e 
postikuluineen

Rajansa kaikella kirja_päivi_niemi

Rentoutusharjoituksia
USB- tikku.

Sisältää Päivi Niemen lukemana 10 erilaista rentoutus/rauhoittumis/läsnäolon harjoitusta.

Taustalla rauhallinen musiikki ja ihana luontokuva taustakuvana.

1.Hyvän yön rentoutus

2. Itsensä kuuntelu

3. Perusrentoutus

4. Pika rentoutus istuen

5. Rauhoittava teen juonti

6. Rauhoittuminen kun pelottaa 1

7. Rauhoittuminen kun pelottaa 2

8. Syvärentoutus makuuasennossa

9. Tyyneysrukous mietiskellen

10. Vaikeista asioista irtipäästäminen

Hinta 27e postikuluineen

Päivi_Niemi_rentoutusharjoituksia

Hyvää mieltä & tunnetaitoja kirja

Suositusta Tunnetaitokirjasta nyt kolmas painos.

Todellinen työkalupakki itsetunnon ja tunnetaitojen kehittämisestä kiinnostuneille 

 

  • Kaikille hyödyllistä psykologista tietoa tavallisen ihmisen kielellä

  • Harjoituksia, tehtäviä ja kysymyksiä, jotka auttavat perehtymään syvemmin kirjan aihepiireihin, joita ovat itsetunto, identiteetti, tunteet, stressi, rentoutuminen ja uni. Kirjan pääpaino on toimivien tunnetaitojen ja hyvänmielen taitojen oppimisessa ja vahvistamisessa.

  • Mukana muistitikku, jossa ääneen luettuja rentoutusharjoituksia ja multivisioesityksiä tunnetyöskentelyn tueksi

  • Mukana valokuvakortit, jotka auttavat tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita 

 

SOPII SEKÄ YKSILÖ- ETTÄ RYHMÄTYÖSKENTELYYN

KOLMAS PAINOS

Hinta 45e postikuluineen

Hyvää mieltä ja tunnetaitoja_kirja_päivi_niemi

Mielen Kuvia- valokuvakortit tunnetyöskentelyn tueksi.

80 valokuvakorttia Terapiatyöhön, kouluttajille, työnohjaukseen, ryhmiin jne. Mielen Kuvia tunnetyöskentelykortteja voi käyttää monella eri tavalla itsensä ilmaisemiseen. Kortit auttavat hahmottamaan ja nimeämään mielensisäistä maailmaa, tunteita, tarpeita, ajatuksia, muistoja, suunnitelmia ja unelmia.

Kortteja voidaan käyttää sekä yksilö-, että ryhmätyöskentelyssä.

tästä linkistä pääset katsomaan kuvia:

https://www.youtube.com/watch?v=m_GUFjtEEOE

Hinta 75e postikuluineen

Mielen kuvia valokuvakortit_Päiviniemi

Voimaa Itsetunnosta - kuvakortit

Voimaa Itsetunnosta Kuvakortit auttavat laittamaan sanoiksi hyviä ja rohkaisevia asioita, joita voi itseensä liittää.

 



Kortteja voi käyttää yksilötyöskentelyssä, niin että toinen valitsee toista koskevia lauseita joilla haluaa rohkaista, tai niin että ihminen itse valitsee itselleen kortin/kortteja ominaisuuksista joita jo itsessään näkee, tai joita tavoittelee.
 Samalla idealla voi toimia ryhmässä.

 


Valokuvat on ottanut niin kotimaassa kuin kansainvälisesti palkittu valokuvaaja Lasse Niskala.



Kortteja voi käyttää sekä yksilö-, että ryhmätyöskentelyssä.

Tästä linkistä pääset katsomaan kuvia:

https://youtu.be/XnEBDiY3i_o 



Hinta 75e postikuluineen

voimaa itsetunnosta kuvakortit_päiviniemi

Tilaa tuote

Kirjoita tuotteen viereiseen kenttään haluamasi määrä ja täytä tilaustiedot. Toimitan sinulle maksutiedot s-postitse.

kpl  Päivi Niemi: Pakon edessä kirja 28€ postitettuna

kpl  Päivi Niemi: Rajansa kaikella 42€ postitettuna

kpl  Rentoutusharjoituksia USB- tikku 27 e postitettuna

kpl  Mielen Kuvia- valokuvakortit tunnetyöskentelyyn 75€ postitettuna

kpl  Päivi Niemi: Hyvää mieltä & Tunnetaitoja kirja postitettuna 45 e

kpl  Voimaa Itsetunnosta - kuvakortit 45€ postitettuna

kpl  Psykologinen Painonhallinta Prosessi®- valitse hyvää itsellesi kirja postitettuna 38 €

Kiitos tilauksesta! Palaan sinulle mahdollisimman pian s-postitse.

bottom of page