Päivin stoori II

Oma Stoorini - 2. vapaus

Itsemurha-ajatusten keskellä alkoi tapahtua yllättäviä käänteitä.

Olin joka tapauksessa päättänyt, että sen kesän lopussa, vuonna 1993, tappaisin itseni, tapa ja paikkakin olivat jo valmiiksi katsottuina.

Kuulin yllättävän huhun, että jengikaverini Make, olisi tullut vankilassa uskoon. Käydessäni tarkistamassa huhun todenperäisyyttä, totesin näin käyneen. Hän ei ollut pelkästään tullut uskoon, vaan saanut samalla myös syyn elää ja olla olemassa. Kuuntelin vankilan tapaamishuoneessa silmät pyöreinä, ristiriitaisin tuntein hänen selostuksiaan Jumalasta, taivaasta, Jeesuksesta, raamatusta ja uskoon tulemisesta. Uskoontulo oli mielestäni ja ideologiani mukaan, kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua! Kuitenkin Maken elämä oli muuttunut pelkästään parempaan suuntaan. Ja kaikesta päätellen taisin kohdata maailman onnellisimman ihmisen. Ihmettelin!

Toisaalla, ryyppyreissulla Turussa, jouduin vahingossa ulkoilmatapahtumaan, jonka ennen pitkää huomasin gospelkonsertiksi! Paikalla oli paljon nuoria, jotka selvinpäin, onnellisen ja iloisen näköisenä kuuntelivat The Road- yhtyeen selkeää sanomaa Jeesuksesta, rempseän rockin säestyksellä. Eräs kappale oli erityisen kaunis;

           Niin pitkältä reissulta kaukaa tuun
           minut kutsuit Jeesus nyt tässä oon
           tahdon tuntea sen kun kosketat
           näet tuhlaajalapsen ja rakastat.

          Minä tiesin kyllä mistä avun saan
          vaikka pelkäsin mitä sanotaan
          Hän silmiini katsoi ja hymyili
          näki tuhlaajalapsen ja rakasti.

:,: Uuteen elämään
tulla saan
luokse Jeesuksen :,:

 

Hän mut vastaan otti halaten
eikä kysellyt missä olin rypenyt
tervetuloa kotiin nyt iloitaan
niin tuhlaajalasta Jeesus rakastaa.

:,: Uuteen elämään
tulla saan
luokse Jeesuksen :,:

Jotain repesi sisälläni, enkä tiedä miten selvisin, etten revennyt koko yleisön edessä kappaleiksi! Hoipertelin pusikkoon itkemään, nahkatakki pääni suojaksi vedettynä, itkin ja ihmettelin, mitä minulle oikein tapahtuu. Mikä tuntuu näin hyvältä ja pahalta yhtä aikaa?

Kaoottisin tuntein pakenin paikalta, mutta joku jäi kovasti kaivelemaan sydämeen, enkä oikein tiennyt mikä tai mitä se oli..

   Monesti sinä kesänä pakenin elämän kurjuutta ja juoppohullua miestäni, uskovaisen tätini tykö keski-suomeen. Hän otti aina avosylin vastaan ja piti huolta kuin omasta lapsestaan. Vaikka olinkin polttanut kaikki sillat sukulaisiin moneen kertaan, tämä kontakti löytyi uudelleen pikkuhiljaa isäni kuoleman jälkeen. Vaikka tätini uskovaisuus arvelutti ja pelottikin hiukan, hän oli kuitenkin jalat maassa ja hyvällä huumorin tajulla varustettu, lämminsydäminen ihminen. Ja vaikka en paljon asioistani puhunutkaan, hän tuntui näkevän silmistäni kaiken, minkä jätin kertomatta. Hän kuitenkin aina auttoi ja ymmärsi. Rakkaudellaan ja ymmärtämisellään hän sai minutkin muutaman kerran avaamaan panssariani ja kertomaan omasta elämästäni ja ajatusmaailmastani.

  Samalla sitten tulivat hengellisetkin asiat puheeksi ja vaikka välillä juoksin sylkien ja kiroillen ovesta pihalle, kun otti niin koville niitä kuunnella, jotain kuitenkin aina tarttui matkaan, sisäiseen muistiin. Ja vaikka puheet ei mielessä pysyneetkään, se tunnelma, rauhallinen ilmapiiri, käytännön rakkaus, sekä ainut paikka maailmassa missä pystyi nukkumaan ilman pahan läsnäoloa, tekivät lähtemättömän vaikutuksen..

Loppukesä tuli ja ongelmat olivat kasaantuneet päälleni siihen malliin, että totesin kuorman olevan liian raskas kantaa. En jaksanut enää elää.

Kuitenkin jutut Jeesuksesta, rakkaudesta ja uudesta elämästä painoivat toisessa vaakakupissa, kuoleman ja helvettiin menemisen vastapainona. Niinpä hirvittävän tuskan saattelemana huusin ensimmäisen rukoukseni julki: "Jeesus! Jos olet tosiaan niin kova jätkä, kun noi uskovaiset väittää, että voit saatanankin voittaa, niin AUTA MUA!"

Mitään salamoita tai ihmeitä ei tapahtunut, mutta päivä kerrallaan Jumala-asiat alkoivat kiinnostaa enemmän ja enemmän. Rakkaus, joka oli muutakin kuin ulkomuistista luettuja sanoja tai kliseitä, alkoi vaikuttaa. Jumalan rakkaus ja vetovoima oli käsin kosketeltavan konkreettista! Kuuntelin tuntukausia uskovaisten puheita, luin raamattua ja opettelin rukoilemaan. Samalla kamppailin kauheiden kiusausten ja pelkojen kanssa. Pelkojen ja pahan voimien käydessä päälle rukoilin ja soitin ympäri Suomea ihmiset rukoilemaan puolestani, ja aina se toimi! Jumala auttoi, kantoi ja varjeli!

Yöt olivat kuitenkin ensimmäisen vuoden ajan yhtä tuskaa! Eikä ollut muutenkaan kovin helppoa muuttaa kaveripiiriä, elämäntapoja ja kaikkea, kerralla uusiksi!

Niinpä voisikin sanoa sitä katastrofi- sarjaa minun uskoontulokseni. Monien taistelujen keskellä minulla oli onneksi paljon rukoilijoita, kuuntelijoita ja tukijoita, yksin en olisi ikinä selvinnyt!

Ensimmäisen vuoden aikana olin oppinut turvautumaan tilanteessa kuin tilanteessa Jumalan apuun, ja kaikista vaikeuksista ja kauhuista selvittyäni, totesin; hei, mähän oon tullu uskoon, enkä ikinä anna sitä pois!

Opin tuntemaan Jumalan, joka rakastaa minua, juuri minua. Armosta, onneksi, koska en ollut voinut tehdä mitään ansaitakseni sitä. Tuntui niin kummallisen ihanalta, että vaikka minä olin vihannut ja kironnut Jeesusta vuosikaudet, hän kuitenkin vain rakasti ja armahti minua, ja pelasti kun en enää jaksanut omin voimin. Ja vaikka en osannutkaan elää hänen tahtonsa mukaan, Hän ei ollenkaan tuominnut, vaan nosti aivan kuin lapsen kaatumisen jälkeen, takaisin jaloilleen ja sanoi; jatketaan eteenpäin!

   Monet väkivallan kokemiset ja kauhut olivat jättäneet traumaattisia kokemuksia sisälleni, mutta minua lohdutti valtavasti, että Jeesuskin oli kokenut samaa. Hänhän oli niin runneltu ja hakattu, ettei läheisetkään enää tunnistaneet häntä. Minusta tuntui, että Jeesus ymmärsi minua!

Sain elämästä ihan uuden otteen, koko maailma näytti aivan erilaiselta. Muutenkin Jumala antoi tuskan tilalle elämäniloa, toivoa ja valoa. Huomasin, että Pyhä Henki sisälläni on elävä voima!

Pimeys, saatana, jengi, päihteet ja entinen elämä jäivät taakse.

 Kristillisessä sielunhoidossa, turvallisessa ympäristössä sain käydä elämäni kivut läpi. Sain puhua ja itkeä ne läpi, niin että kipu ja muistot, jotka olivat välillä niin kipeitä että henki meinasi salpautua kun niistä puhui, alkoi helpottaa. Jumala auttoi yksinäisyydessä ja toisten ihmisten kautta.

   Hän oli ja on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli.

   Ps 34:19

Olin helpottunut, ettei Jumala tyydy vain korjaamaan vanhaa, vaan tekee myös uutta. Minun tunne-elämässäni tehtiin paljon uutta! Jes 43

Olin vapaa. Olin elossa.

Olin onnellisempi kuin koskaan!