Päivin stoori I

Oma Stoorini - 1. pimeyteen

Jostain syystä olin lapsesta saakka kiinnostunut yliluonnollisista asioista, kuten noituudesta, ennustamisesta, magiasta ja pahoista hengistä. Noidan käsikirja ym. lapsille ja nuorille tarkoitetut yliluonnollisista asioista kertovat kirjat olivat suosikki luettavaani ja ala-asteelta lähtien. Vaikka ne toivat jännitystä joskus ihan pelkoon asti, en millään voinut olla niitä lukematta. Tarkoitus ei tässä vaiheessa kuitenkaan ollut mitenkään ajautua näiden opastamana kovempiin kuvioihin. Näin kuitenkin kävi, monien asioiden sopivana summana.

Murrosiän myötä ongelmat lisääntyivät. Lukemani materiaali kävi rankemmaksi, asenne koveni ja ongelmat kasaantuivat sekä kotona, että koulussa. Kaveripiirin vaihtuessa lapsuus jäi lopullisesti taakse.

 Black metal- musiikista löysin käsitteen saatana ja suuntani selvisi; tätä haluan lisää. Musiikista suomentelemieni sanojen kautta olin löytänyt jotain todella mielenkiintoista; kostoa, voimaa, pahuutta, yliluonnollisia voimia ja saatanan, joka persoonana vastaisi minun kaipuuseeni olla jotain, kova likka, kaiken yläpuolella, elämän lyöntien saavuttamattomissa..

Aloin viillellä itseäni, kynttilöiden valossa tein rituaalejani ja rukoilin saatanaa. Veren vuodatus, musiikki ja mystinen ilmapiiri nostivat tunnelman aina kattoon asti, tuntui mahtavalta tietää ja osata jotain, mistä muut eivät ymmärtäneet mitään. Se oli oma juttuni, mihin muut eivät päässeet.

Hain hautausmailta tunnelman lisäämisen lisäksi, ristejä koruiksi ja huoneeni sisustukseen.

Ainahan samanhenkiset ihmiset löytävät toisensa, ja niinpä minäkin löysin tieni paikkakuntamme kovien jätkien seuraan. Juuri siihen jengiin, mistä äidit tyttäriään varotteli. Mutta heti alusta lähtien tunsin jengin kuin kodikseni, perheekseni. Linnakundit, taparikolliset, päihteitten käyttäjät, satanistit ja saatananpalvojat olivat tunne-elämältään ja elämäntavoiltaan niin samalla aaltopituudella minun kanssa, joten meillä synkkasi heti.

Vanhemmat ja opettajat olivat kyllä huomanneet sekä ulkoisen, että sisäisen muutokseni, mikä ei ollut pelkästään selitettävissä murrosiän oikuilla. Myös kaveripiirin vaihtuminen huolestutti lähipiiriäni. Mutta koska käsitettä "saatananpalvonta" ei juuri ollut käytettävissä siihen aikaan, jäikin lähinnä arvelujen varaan mikä minua oikein vaivasi. Monet arvelivat minua punkkariksi! Mustat vaatteet, rajut korut ja meikit, sekä huoneen vuoraaminen mustilla jätesäkeillä, sekä verellä kirjoitetut laulujen sanat seinilläni aiheuttivat hämmästystä, pelkoa, vihaa ja epätoivoa vanhemmissani ja sukulaisissa, mutta kukaan ei oikein tiennyt mistä on kysymys. Minä taas henkilökohtaisesti halusin pitää kaiken salassa, siten sain lisää tilaa toimia ja olla vapaasti.

Monet yhteenotot sekä koulussa, kotona, että virkavallan kanssa aiheuttivat tietenkin vaikeuksia myös itselleni. Kotona ilmapiiri kävi kiusallisen kireäksi ja tappelut lisääntyivät. Parina kesänä asuin jopa muualla, että tilanne rauhoittuisi, mutta ei. Päinvastoin. Vanhemmat yrittivät sekä hyvällä, että pahalla muuttaa epätoivoista elämääni, onnistumatta siinä kuitenkaan. He menettivät otteensa minusta, olinhan itsekin menettänyt otteen itsestäni jo aikaa sitten.He joutuivat luovuttamaan oman epätoivonsa edessä.

  Ollessani 16- vuotias tutustuin vuotta vanhempaan saatananpalvojaan, Henkkaan, joka oli Hesasta ja tiesi paljon enemmän musiikista ja saatananpalvonnasta kuin minä.  Rakastuttuani häneen korviani myöten olin heti valmis lähtemään tämän matkaan vaikka ikuisiksi ajoiksi, kunhan vaan pääsisin pois kotoa.

Niinpä koska, lähdin karkumatkalle ala-ikäisenä, poliisit etsivät valokuvien kanssa minua ympäri suomea, kunnes itse ilmoitin kolmen kuukauden kuluttua olevani hengissä. Yritimme vanhempieni kanssa vielä kerran asettua aloilleen, uudella paikkakunnalla, mutta sitä kesti vain viikon. Kotona olemisesta ei kertakaikkiaan tullut mitään.

Välillä asuin (lyhytaikaisessa työpaikassani), rappukäytävissä, kavereiden luona ja yli vuoden asuntovaunussa Henkan ja tämän juopon isän kanssa.

Vaikka kovasta ulkokuorestani olisi helposti voinut päätellä kaikkea muuta, oli elämäni kuitenkin säpäleinä.

Jatkuvat painajaiset, kummalliset kauhunäyt, yliluonnollisten ilmiöiden näkeminen, sekä karmivat pelkotilat olivat vaivanneet jo vuosikausia, eikä loppua näkynyt. Usein öisin heräsin omaan huutooni, kun painajaisten seurauksena roikuin kynsin hampain seinässä kiinni. Kylmä hiki otsalla ja tukka kauhusta pystyssä, valvoin monet yöt, peläten saatanan läsnäoloa ja henkivaltoja, yliluonnollisia ilmiöitä, mitä oli alkanut tapahtua, enkä voinut niiden kulkuun mitenkään vaikuttaa. Pelot ja painajaiset olivat hirveitä! Paha oli päälläni ja elämässäni, se oli tullut jäädäkseen, halusinpa tai en! Monesti päätin, että nyt lopetan nämä saatana- tuohut ja alan elämään kunnollista elämää, mutta ei voimat itseni auttamiseen eivät riittäneet.

   Jengielämä, päihteet ja saatananpalvonta olivat rapistuttaneet elämänhallinnan ja tekivät minut voimattomaksi auttaa itseäni.

   Monta kertaa mietinkin itseni tappamista, pääsisihän koko paskasta kerralla eroon. Kuolema kiinnosti muutenkin, olisihan kiva nähdä millaista helvetissä olisi. Satanismista ja saatananpalvonnasta olin oppinut kouleman ihannoinnin. Usein juodessani itseni tajuttomaksi, toivoin, etten ikinä heräisi siitä enää eloon.

  Kun vielä unelmat ihanasta yhteiselämästä Henkan kanssa, olivat kokeneet kovat kolhut, väkivallan seurauksena, oli elämä kokonaan sirpaleina.

  Alkoholi ja huumeet tekivät Henkasta aggressiivisen, väkivaltaisen ja vainoharhaisen. Monet yöt, vuosikausia, juoksin pitkin metsiä pakoon takaa ajavaa miestäni, joka milloin puukon, pyssyn, keppien tai muiden aseiden kanssa uhkasi tappaa minut. Monta kertaa hän kuristi tai hakkasikin minut sairaalakuntoon. Hampaita katkesi, olin yltä päältä ruhjeilla, haavoilla, kuhmuilla ja mustelmilla. Monesti heräsin tajuttomuudesta, joskus kenkähyllystä, suihkun lattialta, omasta verilammikosta, milloin mistäkin, kun Henkka oli yrittänyt tappaa minut.

Kaikki tämä sekoilu ja tuska ajoivat minut niin loppuun, että 21-vuotiaana olin valmis tappamaan itseni. Elämän haluni oli loppu. En nähnyt mitään syytä enää jatkaa, tällaista tuskan ja pelkojen täyttämää elämää.