Harrastukset
Vapaa-ajalla
Olen aina ollut kädentaitoinen, piirtänyt, askarrellut, tehnyt puu,- nahka, -kangas ja paperitöitä ja käynyt niihin kurssejakin.
Aina kun vaan vapaa-aikaa jää, hipsin pihalle askarteluverstaaseeni jotain sahailemaan, maalailemaan tai muuten vain värkkäämään.
Vuosia olenkin tehnyt lähes kaikki joululahjat ja tuliaiset itse. Puisista sisustuskylteistä olisi enemmänkin kysyntää jos vain ehtisin tekemään niitä enempi. Mutta harrastukseksi se on jäänyt.
Teen kylttejä, koriste- ja sisustus esineitä, lahjatavaroita, ja jopa nukkekodin olen saanut aikaiseksi.
Parina jouluna olen käynyt myymässä tuotteitani kannatusrenkaan hyväksi joulumyyjäisissä tai markkinoilla, ja hyvin ovat kelvanneet.
Myös tilauksia olen vastaanottanut, esim. ulko-ovi kylteistä.
 Tekemiäni enkeleitä ja kylttejä
 Turun joulumarkkinoilta
 Oman maan hilloja
 Huoneenkyltti
 Kylttejä
Samoin mopoista ja moottoripyöristä olen aina tykännyt ja niitä jollain lailla harrastanut.
Kerran veronpalautusrahoilla ostettu Suzuki Intruder 800 onkin ollut kovassa ajossa kesäisin, vaikka varsinaisia työmatkoja sillä on ehkä vähän huono lähteä ajamaan, kun on aina kiire ja custom-pyörä ei kiireiselle sovi! Samoin luentotarvikkeita ja kirjamyyntiä on vähän hankala viedä prätkän rissalla.
Vanhemmiten huomaan tulleeni myös mukavuudenhaluisemmaksi, että jos vettä sataa taivaan täydeltä, tai sitä on edes luvattu tulevan, lähden mieluummin autolla. Ennen vanhaan mikään maailman mahti ei olisi estänyt minua lähtemästä prätkällä, nyt siihen riittää pelkkä vesi sade, kummallista tämä aikuistuminen… Mutta aina kun sää ja aikataulut sallivat, lähden kyllä punaisella Suzukillani pihasta niin että pakoputki rallattaa. Joskus kun Lassekin on mukana ja hänen 1400 kuutionen Intruderinsa pitää oikein ankaran metelin, niin omani tuntuu lähinnä mopon pörinältä, mutta kuitenkin! Ranteet suorina ilta-aurinkoa vasten, se se vasta on elämää!!!
 Mun Perhe
 Lempiharrastuksen parissa
Eläimiä on aina kuulunut perheeseeni. Minulla on ollut paljon kissoja koko elämäni aikana, muutama koirakin. Tällä hetkellä kotonani asuu (Lassen lisäksi), bokseri koira Pimu ja Elvis-käärme.
Pimun kanssa on kiva touhuta, leikkiä hakua, opettaa temppuja ja käydä lenkillä. Pimu on varsin fiksu ja energinen koira, niin kuin bokserit yleensä.
On kiva tulla reissulta kotiin, kun Pimu menee aivan onnesta sekaisin ja on mutkalla ilosta. Tuntuu että on odotettu ja kaivattu. Ja illalla sitten kun menemme nukkumaan, Pimu kömpii tuhisten meidän sänkyymme, sinne jalkopäähän kippuralle.
 Pusu
 Bokseri-Pimun kanssa
 Pimu
Liikuntaa saan tietysti myös Pimun kanssa, mutta käyn silloin tällöin jumpassa ja punttisalilla. Kesäisin myös jättitrampoliini on kovassa käytössä. Naapureilla on varmaan ihmettelemistä kun välillä ajamme mustissa nahkakamppeissa isoilla moottoripyörillä ja seuraavassa hetkessä ollaan hyppimässä ja kiljumassa trampoliinilla. Kaverit ja lapsivieraat kysyvätkin kesällä usein ensimmäisenä, voiko mennä hyppimään trampoliinilla. Ja ainahan sitä voi…
 Oma koti kullan kallis
Kun eräs ystävä tuli ensimmäistä kertaa uudessa kodissamme käymään, hän ei meinannut uskaltaa ajaa pihaan, kun ajatteli, ettei tuo varmaankaan ole niiden talo, kun on keinut ja trampoliini pihalla. Kysyinkin häneltä pilke silmäkulmassa, että eikö aikuisella voi olla keinuja? Voihan sitä. Ja pitääkin olla. Kaikkea hauskaa ja erilaista tekemistä kuin työ pitää olla, että saa välillä ajatukset pois arjesta ja hengellisen työn paineista.
Kyllä stressi trampoliinissa lähtee, testattu on!
|