Kiroilua...
"Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä..
Tämä taitaa nykyään olla käskyistä vähiten opetettu.
Lapsille opetetaan kodeissa, ettei saa tappaa, eikä varastaa ja varmasti monella tapaa tulee julki, että vanhempiakin pitää kunnioittaa ja totella.
Mutta jos ei vanhemmalla itsellä ole uskoa ja elämänohjeena raamattua, ei hän voi tällaista ohjetta eteenpäinkään siirtää, ettei saa Herran nimeä käyttää väärin.
Eihän sitä nimeä osata käyttää edes oikein. Suomessa kansasta vähän yli 80 prosenttia kuuluu kirkkoon, olemme siis virallisesti kristittyjä. Käymme läpi sarjan kristillisiä toimituksia ja olemme uskonnossa siten mukana. Pienenä meidät kastetaan, saamme koulussa uskonnon opetusta ja käymme rippikoulun. Kun menemme naimisiin, suurin osa kansasta haluaa edelleen, isot kirkkohäät. Ja kun kuolemme, on sekin kristillinen toimitus, pappi siunaa meidänt maan multaan. Siihen se sitten päättyy kristityn elämä, jonka aikana se itse kristitty ei välttämättä itse ollenkaan halua olla Jumalansa kanssa tekemisissä. Se on hullua!
Eli ei sitä Jumalan nimeä aina oikeinkaan osata käyttää..
Mutta sittenhän sitä käytetään väärin.
Kiroileminen, siunailu, manailu ja ärräpäitten päästäminen lienevät yleisimpiä synonyymejä voimasanojen käytölle. Kiroilemalla suomalaiset ilmaisevat voimakkaita tunteita ja tuovat itseään ja tunteitaan enemmän esille.
Asiassahan ei mitään pahaa ole. Tunteita varsinkin pitäisi aina vaan enempi osata tuoda julki ja purkaa, näin vältyttäisiin paljolta harmilta, masennukselta ja monilta muilta ongelmilta. Turhan moni joutuukin vuosikausia elämään niin, ehkä koko elämänsä, ettei saa eikä uskalla missään näyttää omia tunteitaan, eikä voi olla oma itsensä aidosti.
Mutta se, että siihen kiroilemista tarvittaisiin, on kyllä väärin. Raamatussa sanotaan, että
Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.. (Kol. 3:8). Se varmasti tarkoittaa myös kiroilemista.
Toisessa kohtaa, Efesolaiskirjeessä sanotaan, että ”Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö”.
Siinä onkin haastetta. Varsinkin sellaiselle, joka on jossain kohtaa elämässään ollut kova pärryyttämään ja sitten vaikka aikuistumisen tai uskoon tulemisen myötä haluaa suunsa siistiä.
Joskus kuulin jonkun entisen juopon kertovan, että kun hän tuli uskoon Herra otti viinan himon, tupakan ja jopa kirosanat pois! Sepä hienoa. Useimmiten kai se kuitenkin menee niin, että ihminen joutuu itse niistä parannusta tekemään, joskus käymään kovaakin kamppailua, jossa Jumala kyllä voi auttaa ja armahtaa.
Olenkin kristillisessä päihdetyössä ollut hauskoissa tilanteissa kun entiset päihteiden käyttäjät ja vankilakundit uskoontulonsa jälkeen opettelevat uutta elämää kädestä pitäen. Kun kirosana meinaa lipsahtaa suusta, on äkkiä keksittävä jotain korvaamaan se. Hilpeyttä on herättäneet mm. nämä sanonnat:
” voi jummijammi, voi äkämakkara, voi taivaan tähren, voi hyvät pojat (sitä käytän itsekin), voi elämän kevät, voi hitsinvitsi ja voi hyvää päivää!”
Ainakin omasta mielestäni ne ovat olleet harmittoman hauskoja tapoja siivota kielenkäyttöä ja keksiä uusia tapoja ilmaista kielteisiäkin tunteita.
Ehkä sitä joskus sitten, Jumalan armosta tasoittuu niin, ettei apu-sanoja tarvita, vaan voi olla pyhä ja täydellinen, rauhallinen ja kaiken hyvän esikuva.
Sitä odotellessa, siunausta
Päivi Niemi
|
