Eräs päivä tien päällä

Herättyäni ihmettelin hetken missä olin. Sitten muistin, jonkun mukavan tädin vierashuoneessa, olin keikkareissulla kotimajoituksessa, niin kuin kymmeniä kertoja ennekin.

  Kävin aamun raikkaassa ilmassa tunnin lenkillä. Mp3- soittimesta kuuluva jytä antoi puhtia kävelyyn. Nautin tuoksuista ja raikkaasta syysaamusta. Nämä aamulenkit oli tärkeä osa koko elämääni ja jaksamistani. Ja painonhallintaa tietysti myös.

  Aamupalan ja suihkuin jälkeen puin hupparin ja farkut ja laitoin kevyen työmeikin.

Koulun pihalla tapasin paikallisen nuorisotyöntekijän, jonka kanssa pari sanaa vaihdettuamme etsimme reitin opettajanhuoneeseen.

Rehtori neuvoi hyväntuulisena meidät juhlasaliin, johon alkoikin jo valumaan reippaita kahdeksasluokkalaisia. Kun koko luokka-aste oli paikalla pidin rennon luennon itsetunnosta ja valinnoista. Itsetunnon rakennuspalikkana ensimmäisenä on usko. Kuvailin huumorilla ja parhaani mukaan koskettavasti tervettä ja turvallista uskoa. Kansa kuunteli keskittyneenä. Jotkut painoivat päänsä kun puhe osui kohdalle. Taas yksi onnistumisen kokemus minulle, nuoret kuunteli aivan hiljaa!

   Melkein samanlaisen setin pidin vielä ysi- ja seiskaluokkalaisillekin. Olipa kiva koulukeikka.

  Koulutuntien jälkeen nuorisotyöntekijä vei minut syömään paikalliseen pizzeriaan. Yritin tehdä kevyitä valintoja, mutta vaikeaa se oli!!

  Pääsin muutamaksi tunniksi nuorisotoimistoon tekemään tietokonehommia, ennen iltatilaisuuden alkua. Aloin vastaamaan sähköposteihin, joita olikin taas monta odottamassa. Mailailen säännöllisesti muutaman kymmenen nuoren kanssa. Kuka kyselee apua mihinkin. Vanhemmat kyselevät neuvoa lastensa asioihin. Nuoret itse kirjoittavat lähinnä itsetunto ongelmista, vaikeuksista päihteiden ja (jotkut edelleen) saatananpalvonnan kanssa. Jotkut viestit myös olivat keikkakyselyjä ja yritin niihinkin vastata samalla.

  Hetkeksi vielä ennen iltatilaisuuden alkua köllähdin nuorisotoimiston sohvalle pitkäkseni. Pidin silmiä kiinni, vaikken varsinaisesti nukahtanut. Tuntui ihanalta ihan olla vaan. Mietin elämän menoa, en varsinaisesti edes rukoillut, kyllähän Herra mun sekavat ajatukset näkee ja kuulee muutenkin ilmakin?

  Olin sopinut sähköpostilla jo aiemmin tapaavani yhden tytön, joka halusi jutella kanssani. Hän tuli seurakuntatalon pihaan puoltatoista tuntia ennen iltatilaisuutta. Käteltyämme mentiin kävelylle ja kyselin vähän kuulumisia. Hän kertoi karua stooriansa kävellessämme puiston penkkiä kohti. Juttelimme siinä tunnin verran, tai siis minä lähinnä kuuntelin. Lopulta hän näytti saaneen sanotuksi kaiken tarpeellisen, ja oli mun vuoro. Kerroin Jumalasta, rakkaudesta, elämän tarkoituksen löytämisestä, itsetunnon kasvamisesta ja Jeesuksen löytämisestä. Hän kuunteli tarkkaan ja liikuttuneena. Lopuksi kysyin saisinko rukoilla hänen puolestaan ja hän suostui. Hetki oli liikuttava.

    Kävellessämme takaisin seurakuntatalolle päin annoin vielä tärkeitä neuvoja elämänmatkalle; muista lukea raamattua, jätä ihan oikeasti päihteet kokonaan pois ja muista rukoilla itsekin. Lupasin auttaa paikallisen tukihenkilön etsimisessä, sekä oman seurakuntayhteyden löytymisessä.

Halattiin lopuksi ja annoin kasan kirjoja ja cd:itä kotievääksi. Lupasimme soitella ja tekstailla jatkossa taas. Olin ihmeissäni tapaamisesta. Taisi tulla tyttö uskoon, tai ainakin suunta on oikea!

    Nuorisotyöntekijä tuli hakemaan minua ja yhdessä laitoimme seurakuntatalon aulaan pienen kirjamyyntipisteen pystyyn. Samalla kasailin ajatuksia tilaisuutta varten, oli vielä ajatukset niin siinä tytön tapaamisessa. Hädissäni rukoilin apua tulevaa tilaisuutta varten. Olin sen kyllä jo valmistelut etukäteen, mutta sisällä tuntui niin tyhjältä!

  Sanan ja rukouksen illassa pidin kolmen vartin puheen Jumalan rakkaudesta. Näytti koskettavan montaa. Laitoin kyllä itseni täysillä likoon. Onneksi äsken tapaamani tyttökin istui kuuntelemassa, katsoin häntä silmiin muutaman kerran puheeni aikana. se taisi  merkitä hänelle paljon.

   Sielunhoitoon tuli muutama, juttelin ja rukoilin heidän puolestaan. Jumala tuntui olevan käsin kosketeltavasti läsnä. Se kosketti myös itseäni.

  Kirjojakin meni muutama, sekä pari sielunhoito cd:tä. Loput pakattuani hyvästeltiin paikallisten seurakuntaihmisten kanssa. He toivottivat mulle siunausta ja turvallista kotimatkaa.

  Matkaa oli kotiin pari sataa kilometriä.  Laitoin Lasselle viestin, niin kuin aina, että nyt lähdin ajamaan.

Matkalla soitin parille kaverille. Juoruttiin pitkät pätkät, naurettiin ja kerrottiin kuulumisia. Loppumatkan kuuntelin hyvää musaa, ja kovaa!

  Puolessa välissä pysähdyin tankkaamaan ABC:lle. Join kupillisen kuumaa kaakaota ja jatkoin matkaa.

Aina en matkusta näin hyvillä fiiliksillä. Usein koen suunnatonta tyhjyyttä ja yksinäisyyttä. Joskus sattuu sisimpään, melkein fyysisesti, kun keikan jälkeen on niin paha olla. Joskus kun on kaikkensa antanut, on ollut hyviä tilaisuuksia ja on kaikkia kuunnellut ja palvellut, väsymys ja yksinäisyys oikein rysähtää päälle autossa ollessa. Jos vielä kukaan kaverikaan ei oo linjoilla, tuntuu että kukaan ei ole mua varten. Jumalakin vaikenee niinä hetkinä. Itsesyytökset ja paha mieli on niskassa. Se on kauheeta! Monesti se on ollut jopa niin rankka, että olen meinannut lopettaa tämän työn, kun ”hinnan maksu” tuntuu liian kovalta. Ulkopuolisen on sitä vaikea edes ymmärtää. Tällä kertaa pääsin kuitenkin taas vähän helpommalla.

Viimeiset kilometrit ennen kotia tihrutin silmät tarkkana tienposkia. Kotinurkillamme on suomen suurin peurakanta ja peurakolareita on paljon. Tarkkana siis vielä viimeiset metrit!

  No, tälläkään kertaa ei onneksi käynyt kuinkaan ja pääsin turvallisesti kotipihaan asti.

Oli jo myöhä ja tähtitaivas oli kirkkaana ylläni. Pihavaloissa kotitalo näytti niin kauniilta. Ihana koti!!

Lasse näytti olevan vielä hereillä, taisi odottaa vaimoa kotiin. Eteisessä Pimu koira tuli tuhisten vastaan. Se meni mutkalle ja mykkyrälle onnesta. Se nuuhki ja pyöri innoissaan. Ei voi olla suloisempaa kuin Bokserityttö!

   Vähän aikaa juteltuamme Lassen kanssa kävimme iltapesulla. Kylläpä olinkin taas väsynyt, monen päivän reissusta.

  Viimein kiipesimme vintille ihanan viileään makuuhuoneeseen nukkumaan. Pimu-koira, Lasse ja minä peräkanaa, saman peiton alle. Kiitos Jeesus tästä päivästä!