Etusivulle
TERAPIAVASTAANOTTO
Jotain minusta :)
KEIKKAKALENTERI 2012
Työ nykyään; ideoita tilaisuuksien järjestäjille
Yhteystiedot
Kuvia
Kannatusrengas
Kolumneja / Artikkeleita eri aiheista
Itsetunnosta lyhyesti
Päivi Niemi, sielunhoitoterapiamalli 2010

Kannatusrengas

Sain vielä kampaajatyössä ollessani niin valtavasti puhekutsuja kouluille, seurakuntiin ja eri tilaisuuksiin, että ystäväperhe ehdotti minulle, että voisin tehdä tätä työtä kokopäiväisesti. Myös nuorten parissa käynnistynyt tukihenkilötoiminta eteni vauhdilla. Olin itsekin ajatellut kokoaikaiseen nuorisotyöhön siirtymistä työmäärän lisääntyessä, sekä saanut siihen rohkaisua monelta taholta. Aluksi minut tutustutettiin Evankelisluterilaiseen Seurakuntapalvelu ry:hyn, jonka Hämeenlinnalainen Arvo Silventoinen oli perustanut. Alunperin järjestön tarkoitus oli tukea nuoria evankelistoja, että he saavat mahdollisuuden kerätä kannatusrenkaan, jonka varassa työskennellä, samalla kun yhdistys auttaisi byrokratiassa ja tarjoaisi kirjanpidon. Oma työni sopi yhdistyksen sabluunaan ihan hyvin. Niinpä keväällä –98 jätin kampaajasakset naulaan ja jäin kannatusrenkaan varaan. Aluksi oli vain muutama perhe, jotka sitoutuivat taloudellisesti tukemaan työtäni, mutta vuosien varrella on ilmoittautunut monia muitakin, jotka kuka milläkin summalla, ovat olleet mukana tukemassa. Välillä on ollut todella tiukkaa taloudellisesti, mutta selvitty on. Näin ollen olen saanut mahdollisuuden tehdä tätä työtä täyspäiväisesti. Myös monet yritykset, seurakunnat ja yhteisöt ovat työtäni jollainlailla muistaneet vuosien varrella.

Syksyllä 2006 minut kutsuttiin Kansan Raamattuseuran työyhteyteen ja tammikuussa 2007 tehtiin sinne työsopimus. Kannatusrenkaani siirtyi Kansan Raamattuseuran hoitoon ja sain palkan sitä kautta. Siten sain myös ne voimavarat, jotka ennen kuluivat yhdistyksessä asioiden hoitamiseen, käyttöön oikean työni tekemiseen luennoidessa ja nuorisotyössä.


Helmikuun 2012 alussa työmuotoni siirtyy kokonaan Tampereen NNKY:n yhteyteen, jossa työni jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. 

Kannatusrengas on välttämätön työni kannalta, koska nuorten parissa tehtävässä työssä, varsinkaan tukihenkilötyössä, ei rahaa juurikaan liiku. Mielestäni nuorilla pitää olla oikeus osallistua maksuttomiin tilaisuuksiin ja ryhmiin ja sen takia kannatuspiiri on välttämätön. Myös tukihenkilötoiminta on maksutonta. Aikuisille suunnatuissa tilaisuuksissa voidaan kerätä kolehteja ja kerätä kannatusjäseniä, jotta työn kulut saadaan maksetuksi.

Palkkani koostuu noin puoliksi lahjoituksista ja puoliksi tilaisuuksista tulevista luentopalkkioista. 

Kannatusrengas mahdollistaa, että ne joille tällainen työ on "sydämen asia" voivat tehdä sitä osallistumalla kuluihin. Kiva jos tulet mukaan, kiitos!

 

Haluatko sinä mukaan tukemaan tätä työtä? Osallistuminen ei sido sinua mihinkään, mutta kerran kuussa uutiskirjeen, jossa kerron kuulumisia, ajatuksia ja rukousaiheita. Jos haluat kannatuskirjeen, kirjoita sähköpostissa nimesi ja osoitteesi, sekä että haluat liittyä kannatusrenkaaseen ja lähetä se minulle osoitteeseen:

tai ota yhteyttä puhelimitse 

p. 0400 946285

 

Tervetuloa mukaan!