








|
 |
Kannatusrengas
Sain vielä kampaajatyössä ollessani niin valtavasti puhekutsuja kouluille, seurakuntiin ja eri tilaisuuksiin, että ystäväperhe ehdotti minulle, että voisin tehdä tätä työtä kokopäiväisesti. Olin itsekin sitä jo paljon ajatellut, sekä saanut siihen rohkaisua monelta taholta. Aluksi minut tutustutettiin Evankelisluterilaiseen Seurakuntapalvelu ry:hyn, jonka Hämeenlinnalainen evankelista Arvo Silventoinen oli perustanut. Järjestön tarkoitus oli tukea nuoria evankelistoja, että he saavat mahdollisuuden kerätä kannatusrenkaan, jonka varassa työskennellä, samalla kun yhdistys auttaisi byrokratiassa ja tarjoaisi kirjanpidon. Se oli kuin tehty minua varten. Niinpä keväällä –98 jätin kampaajasakset naulaan ja jäin kannatusrenkaan varaan. Aluksi oli vain muutama perhe, jotka sitoutuivat taloudellisesti auttamaan, mutta vuosien varrella on ilmoittautunut monia muitakin, jotka kuka milläkin summalla, ovat auttaneet. Välillä on ollut todella tiukkaa taloudellisesti, mutta selvitty on. Näin ollen olen saanut mahdollisuuden tehdä tätä työtä täyspäiväisesti. Myös monet yritykset, seurakunnat ja yhteisöt ovat työtäni jollainlailla muistaneet vuosien varrella.
Syksyllä 2006 minut kutsuttiin Kansan Raamattuseuran työyhteyteen ja tammikuussa 2007 tehtiin sinne työsopimus. Kannatusrenkaani siirtyi Kansan Raamattuseuran hoitoon ja saan palkan sitä kautta. Siten sain myös ne voimavarat, jotka ennen kuluivat yhdistyksessä asioiden hoitamiseen, käyttää oikean näkyni toteuttamiseen evankelistana ja nuorisotyössä.
Kannatustili Kansan Raamattuseuran kautta Päivi Niemi LUSP 400610-29019, käytä viitettä 249651993 tai ilmoitus Päivi Niemen työhön.
Haluatko sinä mukaan tukemaan tätä työtä? Osallistuminen ei sido sinua mihinkään, mutta kerran kuussa uutis-kirjeen, jossa kerron kuulumisia, ajatuksia ja rukousaiheita. Jos haluat kannatuskirjeen , kirjoita sähköpostissa nimesi ja osoitteesi, sekä että haluat liittyä kannatusrenkaaseen ja lähetä se minulle osoitteeseen:
sdlyl.qlhpl$vdqd.il
Tervetuloa mukaan!
|